sunnuntai 19. helmikuuta 2012

10 vrk

Pennut alkavat vähitellen liikkumaan enemmän pentulaatikossa. Varsinkin Mango koittaa jo ottaa askeleita, mutta yleensä lopputuloksena on kellahtaminen kyljelleen. Muuten se kyllä mennä viipottaa ympäri laatikkoa kaikista eniten. Sisun kanssa on taas toistaiseksi mennyt hyvin. Lämpö on pysynyt alhaalla ja ruoka on maittanut. Tänään illalla syödään viimeiset antibiootit, joten sitten taas nähdään mihin suuntaan tilanne etenee. Moa alkaa jo hiukan olemaan sitä mieltä, ettei näitä pentuja nyt ihan koko aikaa tarvitse hoitaa. Tunnollisesti se siitä huolimatta jaksaa viettää aikaa pentulaatikossa, vaikka mielellään tulisikin minun ja Tintan kanssa katsomaan telkkaria aina välillä.

Moa pentuja hoitamassa
Koitin taas räpsiä pennuista hieman kuvia. Kuvien laatu on taas hiukan mitä sattuu. Salamalla tulee liian kirkkaita ja ilman sitä taas liian tummia. Olisikin kunnon kamera ja taitoa käyttää sitä! Nyt koitan hiukan kuvanmuokkausohjelmalla parannella kuvia, mutta aika onnetonta silti on. Huomaan myös aina muokkausvaiheessa, että jostain pennusta ei ole välttämättä ainuttakaan kunnon kuvaa... Hups, no ensi kerralla sitten!

Mustajalka edessä, Aarni takana
Sissi ja Aarni sekä mustiaiset

Jytkyn pilkkunenä :)
Mokka
Mokka
Mango
Mango
Mustajalka venyttelemässä
ja haukottelemassa
pikkuinen Sissi
Sisu
ja Sisu toiselta kyljeltä
ja vielä Sisu edestä :)

Jostain kumman syystä Sisua tulee kuvattua kaikista eniten. :) Onhan hän toki kuvauksellinen nuorimies, mutta kaippa se osittain johtuu siitä, että sen alku on ollut sen verran hankala. Jytkystä ja Aarnista ei tullut mitään järkeviä yksittäiskuvia, joten ne täytyy jättää sitten toiseen kertaan.

Innolla odottelen sitä hetkeä kun pennut avaavat silmänsä ja lähtevät liikkeelle. Nyt muutamilla silmät näyttäisivät olevan ihan hiukan viirullaan. Painot ovat tosiaan kasvaneet tasaisesti, Jytky ja Aarni painavat jo yli 900grammaa, Sissikin ylittää illalla luultavasti 600gramman rajan. Omissa silmissä pennut eivät ole kamalasti kasvaneet, mutta tuskin sitä itse niin hyvin näkeekään, kun niitä joka päivä katselee.

3 kommenttia:

  1. Mitä upeita lapsia! Tuo mustajalka ♥ Oioi.

    VastaaPoista
  2. Suloisia penteleitä! Mun suosikki on Mokka, ihan kuin pikku-Moa! <3
    Heini

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, onhan siinä samaa näköä. Ainakin toistaiseksi nuo tan-merkit ovat ihanan tummat. Ja nättejähän noi on kaikki ku possut pieninä. :D

      Poista