Röntgenten kertomaa

Kävimme eilen vielä röntgenestä varmistamassa, että montaako pentua ensi viikolla tiedetään odottaa. Kuvassa näkyi selvästi seitsemän pentusta ja yksi epävarmempi tapaus muiden taustalla. Ihan riittävä määrä siis. Painoakin Moalle on tullut normaaliin nähden +6kg. Vielä kuitenkin jaksaa reippaasti kohkottaa paikasta toiseen. Kovat pakkaset tosin ovat vähentäneet lenkit melko minimiin. Samalla kun vatsa kuvattiin, niin kuvattiin tuo etujalka. Siinä on siis loppuvuodesta asti ollut uloimman varpaan ylimmässä nivelessä (termit ei ihan viralliset..) kovaa turvotusta. Nyt siitä otettiin kolme kuvaa, joiden perusteella lekuri totesi nuljuluun olevan palasina. Ortopedi oli samaa mieltä ja hoito-ohjeeksi saatiin kahden viikon kipulääkekuuri ja maltillista liikuntaa.

Nämä toki toteutetaan vasta sitten kun pennut ovat lähteneet maailmalle. Mikäli Moa alkaa sitä enempi oireilemaan, niin sitten koitetaan kortisonipistosta. Jos sekään ei auta pitkään, niin sitten leikataan nuljuluut pois. Yleensä näillä pästään jo sellaiseen tulokseen, että koira kestää rasitusta. Jos kuitenkin oireilu jatkuu, niin sitten viimeisenä vaihtoehtona amputoidaan koko uloin varvas. Elättelen toivoa, ettei Moa tuota ala oireilemaan, kun ei ole sitä tähänkään mennessä sen suuremmin tehnyt. Toki sittenhän sen vasta näkee kun päästään taas treenailemaan. Siitä minulla ei ole aavistustakaan koska murtuma on tullut. Ilmeisesti sillä on kuitenkin jo jonkin verran ikää, sillä niveleen on ehtinyt muodostua hieman nivelrikkoa. Onneksi kyseessä on erittäin suurella todennäköisyydellä traumaperäinen nivelrikko, sillä nuljuluu on ihan palasina. Vielä ei siis oteta sen hoidosta hirveää ressiä, tärkeintä on nyt saada ensin pennut pihalle ja maailmalle. :)

Tuoreita kuvia vauvavatsasta ei ole. Josko huomenna ottaisi. Mun silmiini se ei ole niin iso kuin odotin. Karvat hämäävät melko hyvin. Tutkinut eläinlääkäri tosin oli sitä mieltä, että vatsahan on kasvanut vaikka kuinka paljon. :)

Tintasta sen verran, että se sai keskiviikko-torstai yönä ihmeellisen tärinäkohtauksen. Se kömpi yöllä puoli viiden aikaan mun viereeni sänkyyn ja tärisi ihan hulluna. Samanlaisesti kuin ihminen silloin kun on ihan jäässä. Koitin siinä sille sitten puhella, että rauhoituppas nyt. Kävin kämpänkin katsomassa, josko sieltä löytyis jotain outoa. Mutta ei mitään. Tinta myös totteli käskyjä kun kokeilin, että onko se ihan tolkuissaan. Epilepsiaahan itse toki ensimmäisenä ajattelee. Ihan täydessä ymmärryksessä se tuntui olevan. Mentiin sitten takaisin nukkumaan ja tärinä jatkui vielä noin tunnin ja sitten rauhoittui. Hirveän pelokkaan oloinen se oli, mutta tuskin se mitään on keskellä yötä voinut mitään pelästyä. Eläinlääkärin kanssa puheltiin, että seuraillaan tilannetta ja jos tärinä toistuu, niin sitten lähdetään sulkemaan vaihtoehtoja pois. Toivotaan, ettei sille ole tarvetta. Muutenhan tuo on ihan normaali ollut. Ainut omituisuus on se, että marras-joulukuussa olisi pitänyt olla juoksu, jota ei kuitenkaan ole näkynyt. Voiko tuo sitten olla jotain hormonaalista sitä en tiedä. Tai stressiä Moan paisumisesta? Eletään nyt toivossa, ettei sekään ole mitään sen kummempaa.

Vielä täytyis malttaa melkein viikko odotella pentuja. Odottavan aika on pitkä!

Vielä tasan kolme viikkoa odotusta jäljellä!

Hui! Vielä olisi tasan kolme viikkoa laskettuunaikaan, jonka olin alkuun laskenut päivällä väärin.
Viikkoa ennen sitä käydään vielä kattomassa röntgenellä, että montako sieltä on tulossa. Samalla kuvataan oikean etujalan uloin varvas, jonka yhdessä nivelessä on ollut muutos jo jonkun aikaa. Eläinlääkäri ei ultratessaan osannut sanoa mistä on kyse, arvailuja toki, mutta ei mitään varmaa. Nyt on sitten kaksin verroin jännitettävää.

Tässä kuvaa Moan vielä olemattomasta vauvavatsasta (42 vrk). Pahoittelen huonoa kuvaa, mutta sisätiloissa en juuri tuon parempaan pysty. Josko huomenna sitten pihalla koittaisi saada kunnon kuvia.

Näyttääpä se muutenkin notkoselkäiseltä ja takakorkealta. : D Ei pitäisi tällaisia kuvia julkisesti levitellä jos toivoo jonkun pennun menevän kaupaksikin... : D

Hiljaista on kyllä ollut treenailujen suhteen. Tintan kanssa käytiin viime viikon tiistaina hyppelemässä muutama hyppy ja Moa treenasi kehikon läpi juoksemista. Melko suurella prosentilla tuli onnistumisia, liekö vatsa painanut jo sen verran ettei viitsinyt hirveästi ylikään loikkia. Nyt me sitten vaan lomaillaan, eikä treenailla mitään. Tekee tauko kaikille ihan hyvää. Tosin kyllä tän viikon tiistaina agilityryhmää kouluttaessani tuli hiukan sellainen fiilis, että olis kiva päästä kokeilemaan. Varsinkin kun Marjan tekemä rata oli ihan superkiva! Nooh 3 kuukauden päästä sitten taas pääsee Moan kanssa.

Pentuja, pentuja, pentuja :)

Jippii! Nyt sitten ultra vahvisti sen, mitä on toivottukin. Eli pentuja on tulossa! :)
Pennut olivat jo sen verran isoja, että tarkkaa määrää ei pystytty laskemaan, mutta vähintään neljä pitäisi olla tulossa. Kuulemma todennäköisesti 6-7. :)

Nyt on vielä laskettuun aikaan aika tarkkaan 4 viikkoa ja mä olen jo ihan täpinöissäni.
Viikonloppuna koitan saada vauvamahasta kuvia tänne, niin voi sitten vertailla paljonko se tuosta kasvaa.

Jännää! Miten oikein malttaa odottaa tämän kuukauden?!

Jänskättää!

Huihui, nyt alkoi jännittämään ihan todenteolla torstain ultra-aika. Moalla on parina aamuna hiukan oksennellut, jonka tietystin heti tulkitsin aamupahoinvoinniksi. Mielestäni se on vähän myös pyöristynyt, mutta voihan toki olla, että olen vain syöttänyt sitä hyvin. On kyllä hirveä pettymys jos se ei sittenkään ole kantavana, kun olen jo hiukan niin ehtinyt asennoitumaan.

Toisaalta jos pentuja ei ole tulossa nyt, niin sitten voi seuraavasta  juoksusta yrittää uudestaan. Vaikka astutusruljanssi olikin hermojaraastava. Minulle tarjottiin myös viikon sijaisuutta ja jos pentuja tulee, niin en tiedä maltanko sitä ottaa. Tosin tuskin 1-viikkoiset pennut mua hirveästi kaipaavat, ellei jokin sitten mene vikaan. Laskettelureissukin saattaisi olla tiedossa, jos niitä pentuja ei ole tiedossa. Eli ihan hirveän mälsää lopputalvea ei joka tapauksessa ole tiedossa. :)

Mutta nyt on tosiaan joululomat lusittu ja arkinen aherrus koulussa alkanut. Loman aikana en saanut ainuttakaan koulujuttua tehtyä, joten nyt saa pakertaa. Mutta tulipahan lomalla todettua, että mulla on ehkä maailman parhaat kaverit! Syötiin, juotiin, naurettiin, hengattiin ja oltiin pönttöjä. Oli ihan tajuttoman rentouttava loma. Lisää sellasia! :)

Ultra-aika varattu

Ultra-aika on sitten varattu torstaille 12.1. Nyt saa jännätä, että löytyykö sieltä jotain.

Treenailtuakin on tullut jonkun verran. Tintan kanssa lähinnä tokoa ja Moan kanssa hiukan aksaa ja puomin ylösmenoa. Tintan ruutu on taas vaihteeksi ihan hyvällä mallilla. Ollaan treenattu niin, että edelleen koskutusalusta on näkyvämpi kuin ennen sekä ennen lähetystä höpöttelen hirveästi missä on ruutu. Vasta kun se paikallistaa missä suunnassa ruutu on niin sitten lähetän sen. Nyt se tuntuu hiukan paremmin hakevan kauas, mutta saa nähdä, että sitten kun kosketusalustaa häivyttää, niin jääkö se taas pyörimään jalkoihin. En käsitä, että miksei se tajua katsoa niitä hiton tötsiä lainkaan.

Moan kanssa ollaan pari kertaa treenattu ylösmenoa niin, että laatikko on ollu kontaktilla. Kohtuullisen hyvin se siihen osuu jos en itse liiku ja lähestyminen on suora. Eikä lähestytä hirveällä vauhdilla. Viime treenit meni kyllä aika penkin alle, kun koitin tietty heti vaikeuttaa treeniä. :D Tuli enemmän epäonnistumisia kuin onnistumia, joten ensi kerralla otetaan hiukan takapakkia. Tosin jos tuo on paksuna, niin en oikein tiedä paljonko uskaltaa treenailla. Rataa ollaan menty pari kertaa ja hitto se on mennyt hyvin. Kontaktien molemmat päät on olleet pääsääntöisesti huomattavasti parempia. Miksei se voi toimia samanlaisesti kisoissa? Ärsyttävää.

Huomenna mennään taas hallille treenailemaan ja samalla ihastellaan Pedon pentuja (mitteli) ja katsotaan mitä ne tuumaavat putkesta. :D Ällösöpöä!

Ja ihan meinasi unohtua, että oon vihdoin saanut aikaiseksi naksutella molemmille metallinoutoa. Olin ihan varma, ettei Moalla ole sen suhteen ongelmaa. Kokeiltiin pari kertaa syksyllä ja se totesi ettei tällaista kuulu suuhun ottaa (omistaja vois joskus ottaa mallia.. okeiokei, huono vitsi, tuli vaan mieleen :D ). Mutta nyt ollaan pari kertaa sisällä naksuteltu sitä, joten eiköhän se tästä lähde.

Henriikka joskus kaipaili jotain muutakin kuin koirakuulumisia. No yleensähän niitä ei ole, mutta nyt täytyy tunnustaa, että joulupäivän sekellä oli ihan sairaan hauskaa. Oli niin kiva nähdä vanhoja tuttuja, joita ei usein näe. Kai mä jotain taas sössein jonkun suhteen, niinkuin yleensäkin, mutta pääsääntöisesti hyvin onnistunut ilta. Tosin toivottavasti mein etkot ei haitanneet naapureita. Oli kyllä niiiiin superhauskaa, että.. :) Ja seuraavana päivänä tuli pitkästä aikaa norkoiltua Brewessä naureskelemassa päiväkännääjille. Oli lystiä, muisti taas, et minkä takia kannatta käydä ihmisten ilmoilla. Oli iiiiiso ikävä kaikkia.

Nyt on sitten astuteltu ja oikein urakalla

Moa tosiaan astuteltiin tän viikon tiistaina ja keskiviikkona, vaikka edellis keskiviikon proge oli noin sairaan alhainen. Täällä maalla kun progetuloksen saamisessa menee pari päivää, niin ajattelin luottaa perus tärppipäiviin. Onneksi otettiin varmuudeksi keskiviikkona proget, joiden tuloksen sain perjantaina. No eihän se ollut kuin 1,1 ja pitäisi olla 5-10. Siinä sitten perjantaina pähkäilin, että mitäs hittoa. Terhin neuvosta soittelin sitten Mäntsälän eläinklinikalle ja ajeltiin sinne lauantaina ottamaan proget ja solunäytteet. Mä kun olin ihan varma ettei ne nouse tosta lainkaan! Palvelu oli kyllä niin hyvää, etten voi kuin suositella lämpimästi! Me saatiin alle puolessa tunnissa solunäytteen tulos, joka näytti hyvältä. Parissa tunnissa tuli sitten verikokeen tulos ja proge oli 5,3!!! Saatiin siis käsky astuttaa lauantaina ja sunnuntaina tai ihan viimeistään maanantaina. Onneksi Terhille ja Davylle sopivat pikaiset aikataulumuutokset, joten lähdettiin siitä suoraan posottamaan Vantaalle.

Astuteltiin Moa sitten lauantaina ja sunnuntaina. Kiitos vielä Elinalle pikaisesta majapaikan tarjoamisesta. On mulla sitten ihania kavereita. :) Nyt vaan kaikki peukut pystyssä, että saatais 3 tyttöä ja pari poikaa. ;) Tarkkoja nää toivomukset!

Nyt on kyllä emäntä tästä reissaamisesta niin poikki, että tenttiin lukeminen taitaa jäädä. :D

Tärppejä odotellessa

Keskiviikon proge näytti vasta 0,3 eli ihan heti ei ole kiire astutella. Kävimme kuitenkin lauantaina näytillä kaverin uroksella, joka ainakin omista naisistaan tunnistaa tärpit. Moalla ei uroonkaan mielestä ollut vielä oikeat päivät, joten rauhassa täytyy malttaa odotella. Käymme näytillä uudestaan maanantaina illalla, jos sitten uros on enemmän kiinnostunut, niin tiistaina suunnataan Vantaalle.

Moa kyllä malttaa odotella ja on enemmän sitä mieltä, ettei sinne takapuoleen ketään poikia päästetä. Minä taas en millään malttaisi enää odotella, että onnistuuko se astutus vai ei.

Odottavan aika on kyllä pitkä...

Juoksut alkoi vihdoinkin!

Moa aloitti sitten vihdoin ja viimein juoksunsa perjantaina. Nyt sitten odotellaan keskiviikkoon, jolloin otetaan proget ja katsotaan miten sitten siitä eteenpäin. Kaikki peukut pystyyn, että saadaan lisää pikkuisia Moa-koiria.

Jotain positiivista tähänkin syksyyn!

Nyt on sitten vihdoin ja viimein valittu Moalle tuleva sulho. Eri asia toki tuleeko suunnitelmista mitään, mutta yritystä ainakin on. Mikäli kaikki nyt menee putkeen, niin pikkuisia vipeltäjiä koitetaan saada alulle jossain vaiheessa marraskuuta. Isäksi valikoitui pitkän harkinnan jälkeen Davy - Fairoaks Attic Burglary.  Olen Davyä kuolaillut jo vuosia ja nyt kun sitten vihdoin elokuun lopussa näin pojan livenä, niin tykästyin heti kovasti. Toivotaan, että muutamat muutkin innostuvat yhdistelmästä, jotta saataisiin mahdolliset pennut harrastaviin koteihin. :)

Sitten toinen ilouutinen Agilityliiton suunnalta. Pääsemme Moan kanssa Topteamin valintatilaisuuteen 22.10. Pääsy tuli itselle aika yllätyksenä, sillä en uskonut, että näin vanhoja enää valitaan. Varsinkaan kun sen suurempia tuloksia ei ole. Tuskin itse valmennusporukkaan päästään, mutta yrittää toki täytyy. Mikäli kuitenkin päästään, niin sitten täytyy katsoa miten se ja pentukuviot saadaan sumplittua yhteen. Huomenna kuitenkin suunnataan Noormarkkuun kisoihin, 15.10 Riihimäelle ja sitten onkin jo valintatilaisuus. Toivottavasti Moa nyt pysyisi kunnossa, ettei sen takia jää tilaisuus välistä.

Jaa niin tarvisko jotain treenaillakin eikä vaan juoruilla?

Pikku visiitti Turkuun

Moa pääsi tänään aamupäivällä mukaan Turkuun. Ensin ohjelmassa oli tunnin odottelu autossa sillä välin kun minä kävin opettamassa kolmosluokkalaisille hieman vesien suojelua. Ei siitä sen enempää kun se ei ketään kiinnostakaan. :D Sen jälkeen olikin sitten ohjelmassa se itse asia, eli käytiin katsastamassa urosta nro 2.

Moa näytti kuinka hemaiseva nainen hän osaa olla ja murjotti koko ajan. Oli taas niiiin ällöttävää joutua pojan seuraan, pientä huuli (lue hammas) kosketustakin täytyi yrittää, mutta onneksi se jäi vain haaveeksi. No vaikkei Moa niin lämmennytkään, niin omistaja sen sijaan piti näkemästään. Pojassa ei ollut mitään vikaa joten nyt vaan täytyy pähkäillä ykkös ja kakkos vaihtoehdon välillä. Melko pian täytyy päätös tehdä, sillä juoksukin voi alkaa jo ensi kuussa jos ihan oikein olen ne kirjannut ylös. Tosin Moa on sen verran kipakka neiti, että vauvat voivat jäädä vain haaveeksi... :D

Huomenna on sitten aika taas fyssarille, josko saataisiin neiti taas kisa- ja treenikuntoon.

Eilistä tokoilua

Eilen käytiin ensimmäistä kertaa tokoilemassa kokeen jälkeen. Ajattelin pitää kunnon tauon, koska ennen koetta onnistuin hiostamaan Tintan sellaiseen kuntoon, ettei raukkaparka uskaltanut sitten kokeessa tehdä oikein mitään. Onneksi Sini ehti eilen hiukan katsomaan meidän perään!

Tintan kanssa katsottiin ihan kaukojen vaihtojen perusjuttuja. Tai oikeastaan ainoastaan maa-seiso-maa. Itse tekniikassa ei läheltä tehtynä ollut vikaa, mitä nyt hieman etujalkaa liikautti. Päätin ottaa kriteeriksi, että takajalkojen on pysyttävä paikallaan. Treenailtiin hiukan vaihtoja läheltä ja kaukaa. Kaukaa tehdessä Sini oli sitten palkan kanssa takana. Hyvinhän ne meni. Kokeiltiin myös ruutua niin, että palattiin hiukan taakse päin. Kosketusalusta takaisin ruutuun. Muutamat toistot läheltä ja sitten koko matkan päästä. Nyt ei edes tarjonnut ruudun merkkejä niin kuin ennen tokotaukoa. Toisaalta jäi kyllä muutaman kerran katselemaan matkalla olevia lehtiä. Josko joku niistä olisi kosketusalusta.   Siihen täytyy keksiä joku kikkakolmonen. Muuta ei sitten Tintan kanssa taidettu tehdäkään.

Sini treenaili välissä bortsupentu Spesiä ja itse katselin kateellisena vieressä. Toisten pennut osaa puolivuotiaana sen mitä omat koirat ei osaa vieläkään.

Moan kanssa tehtiin ihan ruudun alkeita. Muutaman kerran testattiin ihan pelkkää kosketusalustaa. Nopeasti se muistui mieleen. Laitettiin se myös ruutuun ja ihan samanlaisesti Moa tarjosi läppäisyä alustalle. Nyt otin tiukan linjan molempien kanssa. Alustaan on oikeasti koskettava, eikä vain sinne päin. Moan kanssa treenattiin puolestaan kaukojen istu-seiso-istu vaihtoa ja voi taivas se oli ohjaajalle vaikea. Ei meinannut tulla yhtään mitään! Tajusin samalla, etten ole varmaan ikinä Tintan kanssa treenannut sitä, joten ei ihme ettei se sitten ihan kokeessa pelittänytkään... Hups! Tässäkin otin kriteeriksi takajalkojen pysymisen paikallaan. Hirveän helposti ei vaihdot sujuneet, joten saatiinkin se kotiläksyksi.

Moan kanssa kokeiltiin myös kerran tunnaria, jota ei ole ikinä tehty. Piilotin kapulan nurmikkoon ja hiukan hipelöin muitakin kohtia, jotta se joutuisi oikeasti käyttämään nenäänsä. Ekalla kerralla lähti hyvin katsomaan mitä nurtsilla on, mutta ei tajunnut käyttää nenää. Toisella yrityksellä lähetin sitten uudestaan lähempää ja silloin kapula löytyi helposti. Tästä vaan sitten eteenpäin.
Pitkä on tie, että noi voittajan liikkeet saa kuntoon. Mutta kaippa se tästä kun maltillisesti treenailee eikä ahnehdi!

Huomenna sitten katsomaan sulhasehdokasta nro. 2. JEE jännää!