maanantai 4. elokuuta 2014

Pennut kolme viikkoa!

Niin se aika vaan rientää, sillä viikonloppuna mittariin pärähti kolme viikkoa. Hurjan nopeasti kyllä tuntuu aika rientävän. Pianhan ne jo lähtevät kotoa. Viikonloppuna pennut saivat ensimmäistä kertaa matolääkettä ja pääsivät myös pihalle nauttimaan kesän lämmöstä. Alkuun Töpseliä hieman ujostutti, mutta muut pojat olivat kuin kotonaan. Ääntä herroista lähtee ihan kiitettävästi. En millään muista olivatko M-pennut näin äänekkäitä jo tässä vaiheessa. Äkkiä kyllä kerrotaan mikäli asiat eivät mene toivotulla tavalla. Pikkuhiljaa alkaa jo näkymään luonteissakin hienoisia eroja. Toki ne vielä voivat muuttua suuntaan ja toiseen. 

Vieraitakin on käynyt melkoinen määrä. Tänään kummityttöni kävi kylässä, joten ensikosketus lapsiinkin on saatu. Manki hoitaa isosiskon roolia suurella innolla. Välillä tuntuu, että hän voisi ihan tuon äidinkin roolin ottaa. :D No, jospa Mankikin sitten jonain vuonna saisi niitä omia lapsosia.

Epäonnisia pentupotretteja

Paavo ekaa kertaa ulkona, 3 vkoa


Paavo ja Pontus


Paavo 3 vkoa

Töpseliä jännittää
Satun ottamia kuvia Mankista ja Oivasta kesäkuussa

Manki poseeraa

Sisko ja sen veli

Komea Oiva

Lisää kuvateksti

Yllä on myös Satun ottamia kuvia sisaruksista. On ne kyllä hauska parivaljakko kun mennä pyörivät pitkin pihaa yhtenä ruskeana kasana. Oiva kunnostautui viime viikonloppuna näyttelyssä saaden komeasti EH:n. Heti kun ikää ja massaa on hiukan tullut, niin arvostelukin parani mukavasti.

Saa kyllä muutenkin olla ylpeä kasvateistaan. Satu ja Keke ovat nousseet hienosti agilityssä kakkosiin, Nala ja Anna kolmosiin sekä Sissiltä ja Marjalta taitaa puuttua enää yksi nolla kolmosista. Sissi on käynyt frisbee kisoissa ihan Ruotsissa asti ja Suomen kamarallakin tehtaillut komeita tuloksia. Tässä Marjan sanoin, kun minä en lajista juuri mitään ymmärrä: Sissi uusi lauantaina viime vuoden koirafrisbeen pituusheiton (Extreme Distance Unlimited Men on sarjan virallinen nimi) epävirallisen Suomen ennätyksensä. Lehtisen Kimmo nakkasi 52,5 m heiton jonka Sissukka nappasi, joten paransivat vielä viime vuoden lukemista. Zorrokin on ahkerasti treenaillut jälkeä ja Fido on ottanut hienosti vastaan uuden perheenlisäyksen. Saa kyllä olla tyytyväinen, että ekassa pentueessa on noin mainiota porukkaa ja mainiot omistajat.

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Pentuja pentuja pentuja!

Hieman laahaa taas nämä päivitykset perässä, mutta yritetään nyt reipastua.

Eli Moan pennut syntyivät viikko sitten lauantaina 12.7. keisarinleikkauksella. Homma meni siis kuten ennustin, pelkkiä poikia ja kaikki pieleen. No, nyt jaksaa jo hieman hymyilyttää toisin kuin viikko sitten. Kävin viikko sitten vanhemmillani syömässä, kun Moa ei edelleenkään osoittanut synnyttämisen merkkejä ja vuorokausiakin oli vain 59. Kotiin tultuani huomasin sohvalla märän vihertävän läntin, jolloin hälytyskellot heti soivat. Hätäpäissäni soittelin Satulle ja parille muulle kokeneelle kasvattajalle sekä toki päivystykseen. Periaatteessahan vihreä lima ei ole automaattisesti merkki siitä, että kaikki on pielessä. Siihen yritin itsekin uskoa ja hetki odoteltiinkin jos synnytys lähtisi itse käynnistymään. Lopulta totesin, ettei omat hermot kestä ja päivystäjäkin oli sitä mieltä, että vähintään kannattaa ultrata mikä on porukan tilanne.

Niinpä Moa sitten ultrattiin ja heti kättelyssä voitiin todeta, ettei yhden pennun sydänääniä ainakaan kovin helposti löydetty. Synnytys ei edelleenkään ollut käynnistymässä ja Moa oli varsin levollinen. Loppujen pentujen selviämisen takia Moa päätettiin leikata heti. Leikkaus itsessään meni todella hyvin. Minä ja ystäväni Kaisa vastasimme pentujen herättelystä. Viisi pennuista lähti virkoamaan hyvin, mutta sydänäänettömän pennun kohdalla ei ollut mitään tehtävissä. :( Toinen punaisista pojista hiipui aivan yllättäen, koska emme olleet tajunneet sen vetäneen nestettä keuhkoihin. Yli tunnin pentu oli pöydällä kohtuu pirteä, liikkui ja itkeskeli niinkuin muutkin. Äkkiä se olikin aivan sininen ja vaikka nesteet siinä vaiheessa tajuttiin ravistella keuhkoista pois, ei pentu jaksanut enää lähteä hengittämään. Sydän löi kyllä pitkään, mutta sekään ei auttanut. Hirveästi harmittaa, että oman osaamattomuuden takia tämä pentu menetettiin. Olisi pitänyt tajuta, että sen ääni ei ollut aivan niin kimakka kuin muilla ja ehkä se oli alusta asti myös hieman haaleamman värinen mitä muut. Itsensä ruoskimista on tullut harrastettua melko paljon, mutta sitähän tämä muutenkin pääsääntöisesti on. Toisaalta kokemus oli älyttömän opettavainen. Nyt tiedän sen, että pieni vihreä lima ei kenties ole haitallinen, mutta suuri määrä aiheuttaa välittömän lähdön eläinlääkäriin. Toisaalta osaan myös kuunnella tarkemmin pentujen pitämiä ääniä ja tarkkailla niiden väriä. Oppia ikä kaikki, mutta toki toivon, että lopputulos olisi ollut parempi. Sitä en koskaan saa tietää miksi yhden pennun istukka oli irronnut. Voi olla, että Moa on koheltanut liikaa loppuraskauden aikana (hän ei siis mielestään edes ollut kantavana) tai sitten vain huonoa tuuria.

Jotta kaikki olisi vielä hieman mutkikkaampaa, niin yhdellä pennulla todettiin heti eläinlääkärissä erittäin paha häntämutka. Mutka oli heti selkärangan jälkeen, loivasti alas ja 90 astetta oikealle. Oikeastaan siis juuri peppureiän tiellä. Hännässä oli myös toinen mutka muutaman nikaman päässä, joka sitten käänsi hännän takaisin "normaaliin" suuntaan. Eläinlääkärin kanssa päädyimme seurailemaan, että josko pennusta on eläjäksi. Voihan se olla, ettei sillä ole muuta vikaa kuin mutka hännässä. Itse pessimistinä uskon, että sillä on muitakin kehityshäiriöitä. Aika näyttää ja mikäli pentu pysyy luovutusikään asti elossa, niin sanomattakin on selvää, ettei se lähde minulta mihinkään. En kestäisi sitä, että muutaman kuukauden päästä uusi omistaja joutuisi lopettamaan pennun esiin tulleiden vikojen takia. Yhtään aussieurosta ei pitänyt mulle koskaan tulla, mutta miten näyttääkään käyvän. Merlepojan häntä typistettiin siis maanantaina mahdollisimman tyvestä. Hieman häntää siihen näyttää jääneen ja sekin töpö on inan kaartunut oikealle. Muuten paino on lähtenyt hyvin nousuun, että nyt lähinnä odotetaan ja seurataan.

Muille pojille kuuluu hyvää ja painot heilläkin kasvavat kovaa tahtia. Kaikki ovat viikon ikään mennessä tuplanneet lähtöpainonsa. :) Sitten muutama kuva. Lisää lupailen sitten kun keksin miten Nokia skydrive-palvelua käytetään. Tällä hetkellä lataan kuvat ensin faceen ja sieltä tallennan koneelle ja sitten tänne. ;)
Merlepoika ja mutka

Pojat 2. vrk
Punapoika 2. vrk

Pojat 5. vrk

Pojat viikon iässä


Merle pari päivää typistämisen jälkeen

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

No nyt niitä videoita!

Noniin, ohjekirjaa selaamalla pääsee kumman pitkälle. Tosin mielestäni tein ennenkin samanlaisesti, mutta en silti saanut videoita siirrettyä.

Manki ATT:llä hyppäriltä nollavoitto

Tuo hyppäri oli tosi kiva, vaikka itse jännitin alkuun todella paljon keppien aloitusta. Valtaosa koirista meni kakkosväliin tai vallan ohi. Eihän se mikään vaikea ole, mutta kokemattomille koirille se tuntui yllättävän vaikealta. 


Muuten varsin näppärää menoa, mutta juoksuaat molempiin suuntiin melko katastrofaaliset. Tosin annettakoon tuo jälkimmäinen anteeksi, sillä noin jyrkkiä käännöksiä ei ollut kyllä harjoiteltu vielä tuossa vaiheessa. Tosin ei olla vieläkään. :D


Aivan kaameeta räpeltämistä alusta loppuun. Silti harmitti toi vikan esteen kämmi. Mut minkäs sille voi jos se LELU on vaan niin ihana...


Vähän venu ja vanu kurvit, mutta ihan kivaa menoa. Mutkaputkessa se tuntu kuppaavan ikuisuuden ja mä olin itse hirveän pitkälle odottamassa sitä. Kumman hidas rata muutenkin. Alkaa vissiin ikä painaa jo. Sekä koiraa, että ihmistä...


Hauska rata, hauskaa kurvailua. Lopussa pikkasen venähti, mutta onneksi ratatyöntekijä seisoo videolla edessä. :D


Kaamee rata alusta loppuun. Ohjaaja ei osaa ohjata ja koirakaan ei kauheasti kuuntele. :D Jos jotain positiivista haetaan, niin ennen keppejä se kääntyy Moaksi todella hienosti.


Hauska rata, harmillinen rima (ja siiveke).


Ihanaa jälkikasvua Moalla. :) Nala meni ja voitti tän radan, mutta harmillisesti en saanut koko rataa videolle. :(

Mankin ykkösten vika nollarata oli myös videolla ja katselinkin sen jo kertaalleen, mutta nyt se on mystisesti hävinnyt jonnekin. Tai sitten olen epähuomiossa poistanut sen. Dääm!

Jatkossa voisi kyllä latailla näitä vähän useammin... :D

Kaksi vuotta pamahti täyteen!

Hui hai hei!

Ihan nolottaa miten näin kauan on antanutkaan vierähtää viimeisestä päivityksestä. Kysehän ei ole siitä, ettei mitään olisi tehty ja treenattu. Omistaja on vain laiskotellut nettipäivittelyn suhteen. Mennään kuitenkin ensimmäisenä siihen kaikkein tärkeimpään.

Ihanaiset M-pennut täyttävät tänään kaksi vuotta! Hurjasti onnea kaikille ihanille lapsille.
Manki treeneissä




Lapsosista osa on jo kuvattu ja osa on menossa nyt, kun ikää on tarpeeksi myös sponnarilausuntoa varten. Sanotaanko nyt vaikka niin, että ihan niin priimaa ei ole pukannut, kuin mitä olisin toivonut. Tarkemmat terveystulokset löytyvät koiranetistä tai kotisivuilta. Toivotaan kuitenkin, ettei loppujen kuvista tulisi ikäviä ylläreitä. Supertyytyväinen saa kyllä olla, sillä niin ihanille ihmisille on pentuset päätyneet. :)

Mankin kanssa kohtasimme viime kesänä lieviä vastoinkäymisiä nuljuluun murtuman muodossa. Manki oireili omaa murtumaansa huomattavasti pahemmin mitä Moa. Pidimmekin lähes kymmenen viikon tauon treenaamisesta ja pitkistä, kovilla alustoilla tapahtuvista lenkeistä. Kieltämättä silloin mietitytti, että tuleekohan tästä enää mitään ja kuinka paljon treenaamista jalka kestää. Tähän asti on kestänyt hyvin, eikä ole vaivannut, mutta ikinähän ei tiedä milloin se mahdollisesti alkaa oireilemaan. Kuvannut lääkäri (Skuti) meinasi, että vaiva voi olla periytyvää tai sitten ei. Tai sitten ihan vaan paskaa tuuria. 

Manki siis taukoili agilitystä heinä- ja elokuun kokonaan, syyskuun loppupuolella palattiin sitten treenikentille. Sinänsä tauko tuli kurjaan vaiheeseen, sillä olimme juuri saaneet paketin jotenkuten kasaan kaikkien esteiden suhteen. Sen jälkeen tuntuu, että on vähän yritetty rääpiä sieltä sun täältä ja treenattu asioita puolihuolimattomasti. Liikaa kaikkea treenattavaa! Etenkin tuo puomin ja keinun ylösmeno-ongelman treenaaminen tuntuu vievän kaiken ajan. Miten mulle onkin sattunut putkeen kaksi ylösmenovammaista! Tosin näyttäisi hiukan muillakin sisaruksilla olevan samaa murhetta. Otanosaa!

Tässä muutamaa videota vuoden varrelta:


Yritän epätoivoisesti latailla muitakin ratoja, mutta tämä uusi kone ei oikein toimi yhteistyössä kanssani. Hienoja hetkiä on kuitenkin mahtunut kuluneeseen vuoteen. Moan kanssa ehdottomasti hienoimmat radat ikinä, tehtiin MM-karsinnoissa. Voi juma sitä onnistumisentunnetta! Ihan huikeaa, eikä varmaan samanlaiseen suoritukseen ylletä ihan heti. Moan kanssa on tullut kisattua melko vähän, joten saa nähdä saammeko tämän vuoden arvokisanollia lainkaan kokoon. Tosin mikäli suunnitelmani menevät niin kuin olen ajatellut, niin voipi olla, ettemme edes pääsisikään kisailemaan. ;)