keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Mauno etsii vielä omaa kotia

Sissin ja Lempon pentueesta on vielä yksi uros vailla omaa kotia. Kyselyitä siitä on tullut paljon, mutta ei vielä sellaista, joka olisi tuntunut ihan oikealta. Etsinnässä siis aktiivinen ja harrastava koti. Toivoisin pojan pääsevän agilitystä innostuneeseen kotiin, sillä uskon hänen jäävän melko pieneksi ja näppäräksi.

Mauno-Mallikas (Ounou Odottamaton Oljenkorsi)  toivoo löytäävänsä kodin lähistöltä, mutta oikean löytyessä ei välimatkakaan ole ongelma. Mauno on kiva pikkuheppu, tykkää leikkiä, on kiinnostunut ihmisen kanssa tekemisestä, ei mikään kovin jääräpää, tosin ääntänsä käyttää komentamiseen. :-P Pentutarkissa terveet silmät ja pallitkin paikallaan.

Yhteyttä kannattaa ottaa ensisijaisesti sähköpostilla, sillä puhelimeen vastaan todella huonesti.

sanniw (at) hotmail.com

 

torstai 16. kesäkuuta 2016

Pennut vajaa 7 viikkoa ja Mankista virallisesti FI AVA

Niin se aika rientää ja pennutkin muuttavat pian uusiin koteihinsa. :) Hurjasti on käynyt vieraita katsomassa pentua ja välillä onkin tuntunut, ettei päivän aikana ehdi muuta tekemään kuin siivoamaan pissoja, keittämään kahvia ja seurustelemaan. Mikäs siinä, mukavaahan se on. :) Pennuille on vihdoin myös päätetty nimet, ellei joku niistä tule bumerangina Kennelliitosta takaisin.

Pojat:
Mauno: Ounou Odottamaton Oljenkorsi
Musti: Ounou Oivallinen Osuma
Tuuri: Ounou Optimistin Oppipoika
Viiru: Ounou Ohittamaton Ovimies

Tytöt:
Meri: Ounou Odotettu Onnenkeiju
Miina: Ounou Omituinen Otus
Tuuma: Ounou Oikea Onnenkantamoinen
Bertta: Ounou Optimaalinen Ohrapirtelö

Alla olevissa kuvissa pennut ovat 6-6,5 viikon ikäisiä. Eveliina Mustanojalle ja Eero Kumannolle kiitos kuvista.
Bertta

Meri



Meri

Miina
Tuuma


Tuuri

Tuuri

Viiru

Mauno

Mauno

Musti

Musti

Musti

Kaikille tytöille on jo kodit katsottuna. Pojista yksi mahdollisesti etsii vielä kotia, mutta kuka? Poikien kotiehdokkaat käyvät tutustumassa pentuihin vielä uudemman kerran, niin saamme lopulliset valinnat tehtyä.

Kyselyitä vapaasta pojasta on tullut paljon, mutta kovasti toivoisin saavani pojan jollekin tutulle. Varsinkin jos vapaana on se pojista, jonka kuvittelisin olevan. Sellainen aarre, ettei ihan kelle tahansa raaski luovuttaa. <3 

Mankin munuaiskontrollit jatkuvat. Sairastelustoori tulossa seuraavan kontrollikerran jälkeen. Kennelliitosta tuli myös vahvistus, eli nyt Manki on virallisesti FI AVA. Toukokuussa kävi mielessä, että niinköhän tässä käy, että vasta koiran kuoleman jälkeen tulee edes anottua koko titteliä. Onneksi niin ei käynyt. :)

tiistai 31. toukokuuta 2016

4 viikkoa

Bertta


Bertta

Meri

Meri

Miina

Tuuma

Tuuma

Pojat:

Mauno

Mauno

Musti

Tuuri

Tuuri

Viiru

Viiru


Pennut kasvavat kovaa tahtia. Ulkona viihdytään jo vallan mainiosti, vaikka ensimmäisellä kerralla se olikin hieman jännittävää. Ruokana saavat Happy Dogin viljatonta pentunappulaa, Happy Dogin pentuhiutaletta ja nauta/sikanautajauhelihaa. Pentuhiutale on tarkoitus jättää piakkoin pois. Se tuntuisi olevan ensiruokana kovin toimiva ja helposti sulava. Pentuja ovat käyneet jo monet kaverit katsomassa ja muutamat mahdolliset kotiehdokkaat. Poikien kotien suhteen tilanne on vielä hieman auki ja auttamatta sähköpostini laahaavat kovasti jäljessä. Jos et siis ole saanut viestiisi mitään vastausta, niin laita uusi tulemaan. Koitan lähetetyistä säännöllisesti tarkistella, että olen vastannut kaikille. Kyselyitä on tullut sen verran reippaasti, etten ole välttämättä pysynyt kuitenkaan perillä.


perjantai 27. toukokuuta 2016

Valoa ongelmien keskellä

Pentukyselijät ovat varmasti tuskailleet kuvien puuttumista ja hidasta vastaamista viesteihin. Pahoitteluni siitä! Elämä on ollut melko katastrofaalista viimeiset kolme viikkoa. Mankilta leikattiin märkäkohtu pe 6.5., mutta valitettavasti paraneminen ei lähtenyt käyntiin toivotulla tavalla. Maanantaina Mankilla todettiin todella paljon kohollaan olevat munuais- ja tulehdusarvot. Epävarmana diagnoosina akuutti munuaistulehdus/vajaatoiminta. Hoito ja toipuminen ovat olleet hidasta ja välillä tulevaisuus on näyttänyt todella epävarmalta. Tällä hetkellä tilanne vaikuttaisi olevan hieman parempi. Kirjoittelen tarkempaa sairaskertomusta jossakin vaiheessa, sillä olisin itse kaivannut vertaistukea ja kokemusta sairauden tiimoilta. Todella vähän löytyi mitään kokemuksia, sillä valtaosa munuaisongelmista on kroonisia.

Pennut ovat täyttäneet maanantaina kolme viikkoa, joten meno lisääntyy päivä päivältä. Ensimmäiset matokuurit ja kiinteät ruuat on syöty. Toivottavasti kelit hieman paranisivat, niin pääsisimme nauttimaan ulkoilmasta. Urospennuista muutama on edelleen vailla omaa kotia. Monta hyvää ehdokasta odottaa sähköpostissa vastausta. Jos et saa viikonlopun aikana viestiisi vastausta, niin laita uutta tulemaan. Viestejä on tullut melko monta ja valitettavasti oma pää ei ole viime aikoina ollut kovin skarppi. Pyrin vastaamaan kaikkiin saamiini viesteihin.

Tässä kuvia pennuista viime viikon sunnuntailta, jolloin ikää oli 20 vrk.

Red bi tyttö Bertta
Blue merle tyttö  Meri
Red tricolor tyttö Tuuma
Musta tricolor tyttö Miina

Red merle poika Mauno

Musta bicolor poika Musti

Musta tricolor poika Tuuri

Red bicolor poika Viiru




keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Pentuja!

Sissin ja Lempon pennut syntyivät maanantaina 2.5. Sissi oli levoton jo iltapäivästä asti ja yötä kohden levottomuus vain lisääntyi. Koko yö kuluikin pihalla ravatessa sekä läähätystä ja tepastelua kuunnellessa. Lopulta viiden aikaan alkoi näyttämään siltä, että homma eteneekin johonkin. Ensimmäinen pentu syntyi 5.25 ja viimeinen 8.05. Ensimmäisenä syntyi red merle poika ja viimeisenä blue merle tyttö, välissä putkahtikin sitten kuusi solidia erilaisilla merkeillä. Hassu termi tuo solid, mutta trikeiksikään ei voi kutsua, sillä osalla pennuista ei luultavastikaan ole tan -merkkejä. 

Synnytys meni hienosti ja Sissi oli tehtäviensä tasalla. Taisi minua jännittää huomattavasti enemmän. Valtaosa pennuista tuli perätilassa, joka aiheutti kokemattomassa kätilössä hieman huolta. Kaikki olivat kuitenkin reippaita alusta asti. Lopullinen saldo oli siis:

Pojat: musta valkoisin ja tan -merkein
musta valkoisin merkein
punainen valkoisin merkein
red merle valkoisin ja tan -merkein

Tytöt: musta valkoisin ja tan -merkein
punainen valkoisin ja tan -merkein
punainen valkoisin merkein
blue merle valkoisin ja tan -merkein

Tosin noiden kaksiväristen suhteen en ole aivan varma, pienet tan -merkit saattavat putkahdella esiin jossain vaiheessa. :) 

Tällä hetkellä näyttää siltä, että nartuille on alustavasti kodit tiedossa ja uroksistakin muutamalle. Mitään lopullista ei toki varmistu ennen kuin olen vieraammat ostajaehdokkaat nähnyt livenä sekä pennut käyneet eläinlääkärintarkastuksessa sekä pentutestissä.

Loppuun kuva koko poppoosta. Lisää kuvia sitten kun saan vähän paremman kameran käyttööni. :D


tiistai 19. huhtikuuta 2016

Iloa agilitystä ja pentuodotusta

Kohta saa alkaa tosissaan jännittämään, sillä Sissi saapuu tämän viikon lauantaina mammalomalle. 3.5. on toki vasta laskettuaika, mutta helpostihan tuo heittää muutaman päivän suuntaan tai toiseen. Pennuista on tullut mukavasti kyselyjä. Mikäli et saa vastausta sähköpostiisi, niin laitappa uusi! Tuntuu, että olen jo aivan sekaisin siitä kenelle olen vastannut ja kenelle en. Mammakoiran vatsa on kasvanut mukavasti, ainakin kuvien perusteella. :) Toivottavasti kaikki menee hyvin ja pennut tuhisevat maailmassa jo parin viikon päästä. Nopeasti tämä aika menee.

Agilitytreeneissä on tullut mukavaa edistymistä etenkin Mutkun kanssa. "Nuorten" koirien kanssa puuhaaminen on mukavan palkitsevaa, kun koira tuntuu joka kerran jälkeen menevän eteenpäin. Mankin kanssa yritän aina silloin tällöin muistaa treenailla niitä vaikeitakin asioita. Edelleen kepeillä saisi olla enemmän itsenäisyyttä, ylösmeno on taas hieman kärsinyt ja irtoamista nyt voisi aina parantaa. Toisaalta mukavastihan se kulkee ja kevään projektiksi olenkin ottanut oman kunnon kohottamisen. Etenkin tämän vuoden kisoissa jalka on tuntunut painavan jo vähän turhan aikaisin. Manki on kuitenkin koira, josta saa parhaimmat tehot irti ohjaamalla sitä edestä. Eikä tuo oma lyllertäminen videolta katsottuna ollutkaan ihan niin sulavaa kuin kuvittelin. :D

Mutkun kanssa on treenailtu kaikkea pientä, lähinnä yksittäisiä esteitä ja helppoja ratapätkiä. Ohjauksista on tutustuttu ainoastaan valssin eri versioihin. Putkilla on toki tehty takanaleikkauksia ja persjättöjä. Olen jo ajat sitten todennut, että kaikenlaisen ohjauskikkailun voi suosiolla jättää myöhemmäksikin. Varsinkin kun miettii, että mitäs kaikkea kikkakolmosta on Mankin kisauran aikana tarvittu? Ei kovinkaan montaa. Hyvähän ne on osata, mutta pohjatyöhön ne eivät kuulu. Pitkään olen myös pohtinut kontakteja. Aalle juoksukontakti on selvä valinta, mutta entäs puomi? Tällä hetkellä ajatuksena on opettaa siihenkin kokeilumielessä jonkinlaista juoksaria. Keinu on Mankilla ollut aina heikoin lenkki, joten siinäkin olen pohtinut hieman erilaista lähestymistapaa. Saa nähdä tuleeko puomin juoksariprojektista lopulta mitään... Toisaalta kisoihin ei ole kiire, enkä edelleenkään ole täysin varma riittääkö Mutkun fysiikka sitten lopulta aktiiviseen treenaamiseen. Helmikuussa sen sydän ultrattiin varmuuden vuoksi ja siitä sai odotetusti terveen paperit. Maaliskuussa keuhkojen ct-kuvassa diagnoosi oli aika avoin. Mahdollisesti keuhkojen kudos on hieman normaalia tiiviimpää tai sitten ei. Miksi keuhkojen kudos sitten olisi tiiviimpää ja miten se vaikuttaa? Siihen ei ole oikeastaan kukaan osannut sanoa mitään. Rasitusta kestää tällä hetkellä (ja kuten ennenkin) normaalisti. Hieman helpommin se läähättelee kuin muu lauma, muttei ehkä sitten kuitenkaan huolestuttavassa määrin. Liekö omistaja kuitenkin turhan hysteerinen?

Viime aikoina on paljon puhuttu koiraharrastuksen kilpailullisuudesta ja pahasta mielestä. Kisoissa on kurjaa, kisapaikat on huonoja, radat on vaarallisia, kisajärjestäjät joustamattomia, treeneissä tulee vaan epäonnistumisia ja puhutaan jopa burn outista. Tuntuu jokaisella olevan joku valituksen tai ahdistuksen aihe. Siis mitä, voiko agilitystä tulla burn out? Maailman paras harrastus, joka aina antaa niin paljon. Itselle agility on ollut kohta 17 vuotta yksi tärkeimpiä asioita. Olen saanut lukemattomia ystäviä ja ihania kokemuksia. Ihan huikeeta, kumpa nekin, jotka ovat kadottaneet agilityn ilon, löytäisivät sen uudelleen. Tsemppiä sen etsintään. ;)

Niin ja loppuun vielä Mutkun iloittelua putkiluokassa. Ihan mukavastihan se sujui, vaikka liki 10 kuukauden tauon jälkeen ei ole montaa kertaa treenailtua. Hiukan vielä aivoja mukaan, niin ensi kerralla osutaan kaikille esteille. :D

Mutku putkiluokka 2.4. 

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Takana melkoinen vuosi

Blogi ja kotisivut ovat viettäneet pitkää hiljaiseloa, johon syynä on ollut kuluneen vuoden vastoinkäymiset. Välillä on tuntunut, että potkitaan ja oikein urakalla. Tutut ovat kuulumisia seurailleet facen kautta, mutta ehkäpä nyt on aika tehdä ryhtiliike!

Viime pentueesta kotiin jääneiden poikien elämä ei alkanut mitenkään kepeissä merkeissä. Merrin kanssa oli toki heti tiedossa, että häntämutkan takia selässä saattaa olla ongelmia. Niinhän siinä sitten kävikin, että ennustin oikein. Merri kuvattiin helmikuussa ja tulos oli melko masentava. Ristiluu on aikamoinen hässäkkä ja häntänikamat, noh, eivät ole nikamia nähneetkään.



Kuten kuvasta näkee, niin kyseessä ei ole mikään ihan pikku muutos. Kennelliittohan tuon lausui jo keväällä LTV kolmena. Todellisuudessa tuo taitanee olla perinteistä LTV3 paljon pahempi. Peräaukon hermotus on luultavasti puutteellinen juuri tuon selän hässäkän takia. Alkuunhan Merri kakkasi kävellessään ja oli selvästi hämmästynyt jos pepusta tuli kakkaa. Ilme oli ihan, että WTF? Painimme myös pitkään vatsaongelmien kanssa. Vatsa oli pitkään melko huonossa kunnossa, mikään ei tuntunut tulevan kiinteänä toisesta päästä. Ja toki jos pidätyskyky ei ole normaali, niin kakkaahan valui pepusta liikkuessa. Pahimmillaan jopa nukkuessa. Olikin aika selvää, että mikäli ratkaisua ei löydy kohtuullisessa ajassa, niin Merrin matka päättyy lyhyeen.

Onneksi sopiva ruoka löytyi Happy Dogilta (pentujen hiutale). Silti peppu falskasi toisinaan lenkeillä ja pitkään pohdin yhdistävää tekijää. Toisinaan meni monta päivää ilman ongelmia ja sitten taas pestiin peppua joka lenkin jälkeen. Lopulta tajusin, että ruokailun ja kiihdyttävien tilanteiden välissä on pidettävä riittävästi väliä (mieluiten vähintään kolme tuntia). Paksusuoli näytti röntgenkuvissa kummalta, joten jonkinlaista toimintahäiriötä veikattiin myös sen suhteen. Nyt tilanne on ollut jo pitkään hyvä, eikä peppupyykkäilyä tarvitse juurikaan harrastaa. Tosin suppilovahveroiden syöminen heikensi tilannetta hetkellisesti. Miten mulla onkaan neljä koiraa, jotka ahmisivat suppilovahveroita ihan hullumaisesti. Ehkei se nyt kuitenkaan ole koirille sopivinta ravintoa.

Itse selkänsä kanssa Merri pärjää toistaiseksi kumman hyvin. Sen liikkeistä eivät vieraat huomaan juurikaan mitään. Omaan silmään näen hieman toispuoleisuutta, mutten mitään dramaattista. Olen päättänyt olla säästelemättä sitä. Merri painaakin aina joka paikassa täysiä. Metsässä on siistiä juosta kovaa, hyppiä puiden ja ojien yli, kiipeillä kivillä ja vaan koheltaa. Oletan, että selkä kestää sen mitä kestää ja sitten kun se alkaa vaivaamaan, niin se vaivaa kunnolla. Siinä vaiheessa on sitten viimeisen palveluksen aika.

Kun alkuvuonna saatiin Merrin selkädiagnoosi, niin myös Mutku ja veli Koda kuvattiin. Molempien selät, lonkat, kyynärät ja olat olivat priimaa. Mutkulta kuvattiin myös kintereen eikä niistäkään löytynyt huomautettavaa. Mutku on tarkoitus kuvata virallisesti sitten kun kaksi vuotta tulee täyteen.

Jotta elämä olisi ollut helppoa, niin Mutku alkoi sairastella maaliskuun tienoilla. Ensimmäiset muutokset huomasin sen haukkuäänessä, joka muuttui voimattomaksi ja käheäksi. Huvittuneena ajattelin sen vain haukkuneen liikaa lampaille ja ohikulkijoille. Treeneissä huomasin, että jotain muutakin on vialla, kun se alkoi pitämään kummallista korisevaa ääntä juostessa. Muuten se tuntui hengittävän normaalisti, mutta rasituksessa kuulosti aivan keuhkotautiselta. Googlettelun jälkeen tulin siihen tulokseen, että luultavasti sillä on nielurisatulehdus. Saimme siihen tutulta lääkäriltä antibioottikuurin. Kuurin aikana en huomannut tilanteessa muutoksia, joten varasimme ajan klinikalle. Klinikalla Mutku rauhoitettiin ja nielurisat todettiin edelleen tulehtuneiksi. Saimme uuden antibiootin ja näytteelle tehtiin antibioottiherkistystesti. Lopulta antibiootti vaihtui kolmannen kerran, mutta edelleenkään en huomannut tilanteessa muutosta. Huhtikuun viimeisenä päivänä nielurisat poistettiin. Pettymys oli suuri kun koira edelleen rohisi juostessaan.

Melko monta tuntia kului googlaillessa, että mikä ihme voi aiheuttaa rohisevaa hengitystä. Jälkiviisaana voi todeta, että jo ensimmäisellä klinikkakäynnillä olisi pitänyt ottaa keuhkokuvat... Olisiko niissä näkynyt silloin muutoksia, sitä en tiedä. Varmuudella ei edes tiedetä onko keuhkoissa ollut jotakin, oma veikkaus on, että on. Googlailun tuloksena löysin sairauden, jonka oireet sopivat Mutkuun hyvin. Syödessä ja juodessa kakominen, muuttunut hengitysääni jne. Pienessä paniikissa varailin ajan toiselle klinikalle, jossa Mutku tutkittiin äänihuulihalvauksen varalta. Samalla otettiin keuhkokuvat, joissa näkyi lievää tiivistymää. Keuhkohuuhdenäyte oli kuitenkin ok. Masennus oli aivan järkyttävä, kun Mutku lopulta sai äänihuulihalvausdiagnoosin. Mitä olin tehnyt ansaitakseni kaksi sairasta nuorta koiraa? Mitä tulevaisuudessa? Pärjääkö Mutku halvaantuneiden äänihuultensa kanssa vai kärsiikö se hapenpuutteesta ja kuolla kupsahtaa jollakin lenkillä? Mitään rasittavaa ei saisi tehdä, koira ei saisi kiihtyä, sitä ei saisi uittaa, ruoka tulisi antaa korkeammalta ja veden pitäisi olla puhdasta. Äänihuulihalvauksesta kärsivä koira vetää helposti ruokaa ja vettä henkitorveen, jolloin keuhkokuume on melko todennäköinen.

Kesäloma alkoi siis varsin synkissä merkeissä. Edelleen etsin kuumeisesti netistä tietoa ja pohdin sairauden syitä. Onko kyseessä perinnöllinen sairaus, viruksen tai trauman aiheuttama tilanne. Liityin ulkomaisiin ryhmiin, jossa jaettiin tietoa sairaudesta. Ahdisti. Paljon. Muiden kohtalot olivat surkeita. Tosin yleensä kyseessä oli huomattavasti vanhemmat koirat. Miksi minun 10 kuukauden ikäinen pentu sairastui?

Alkukesän pidin Mutkua vähän pumpulissa. Onneksi kesä oli viileä, niin se sai olla lenkeillä mukana. Alkuun pidin sitä remmissä, mutta lopulta totesin, ettei se ole oikein nuorelle koiralle. Ikinä sen menossa ei huomannut mitään ongelmia, eikä se koskaan vaikuttanut kärsivän hapenpuutteesta tai hyytymisestä. Heinäkuussa annoin ensimmäisen namin Mutkulle diagnoosin jälkeen. Sehän söi ainoastaan turvotettuja nappuloita ja yleensä suositellaan, ettei äänihuulihalvauksesta kärsivälle kannata antaa mitään murenevaa. Noh, ajattelin, että yksi taskunpohjalla pyörinyt nami nyt ei voi suurta vahinkoa tehdä... Toisin kävi, Mutku köhi ja kakoi monta minuuttia. Parin tunnin päästä se oli kummallisen vetämätön, ainoastaan makoili apaattisena. Kuumetta oli yli 40 astetta ja suusta valui kirkasta, ohutta kuolaa. Lähdimme päivystykseen saamaan suonensisäistä antibioottia ja saimme mukaan myös kotona jatkettavan kuurin. Kuume tipahti parin tunnin sisään ja koiran vointi palautui normaaliksi.

Tilanteen pelästyttämä etsin entistä enemmän lisätietoa ja törmäsin tapaukseen, jossa äänihuulihalvausta oli hoidettu kantasoluhoidolla. Kyselin koiran omistajalta lisätietoja ja asia vaikutti lupaavalta. Olin yhteydessä eurooppalaiseen kantasolututkimusta tekevään laitokseen. He eivät olleet tietoisia asiasta, mutta kiinnostuivat asiasta ja olivat yhteydessä Jenkeissä ko. hoidon tehneeseen lääkäriin. Selvittelin asiaa Suomessa ja soittelin kantasoluhoitoja tehneelle lääkärille. Hän sanoi lähtevänsä yrittämään jos asiasta saadaan lisää infoa. Tosin samassa puhelussa hän suhtautui Mutkun saamaan diagnoosiin epäillen. Hengitysäänen rohina/kovuus ei ole yleensä tyypillistä vaan tyypillisesti koirat pihisevät ja hengittäminen on työlästä, kun ilma ei virtaa normaalisti. Ikä ja rotu eivät myöskään ole sairauteen "sopivia". Koiran normaali jaksaminen lenkeillä ja helteellä ei myöskään sovi sairauteen. Minussa heräsi pienen pieni toivo ja suunnittelin vieväni Mutkun uusiin tutkimuksiin.

Kesäkuussa Moalta oli poistettu nisistä patteja, onneksi hyvälaatuisia. Mutkun vakuutus oli tapissa, ulkomaan reissu tulossa, joten päädyin odottelemaan ja säästämään rahaa. Mutku pärjäili hyvin, eikä ongelmia ollut. Elokuussa Moalta halkesi kynsi, joka päädyttiin poistamaan. Syyskuussa epäiltiin kohtutulehdusta ja ultrattiin. Huh, ei ollut. Oma jaksaminen oli aika finaalissa, kukkakosta puhumattakaan. Syyskuussa kiinnitin huomiota Mankin lisääntyneeseen köhimiseen vetäessä. Se myös kakoi juodessa ja syödessä aina silloin tällöin. Se myös söi heinää ja kakoi sitä. Olin varma, että silläkin on äänihuulihalvaus. Ahdisti. Varailin ajan eläinlääkärille, jonka kanssa olin keskustellut Mutkusta. Helpotus oli suuri, kun äänihuulet liikkuivat normaalisti. Nielurisat olivat Mankillakin ärtyneet, samoin vatsa näytti kuvissa lievästi ärtyneeltä. Diagnoosina voimakas närästys, lääkkeinä Tylosin ja Pepcid. Närästys loppui heti Tylosinin aikana. Manki syö edelleen RC:n hypoallergia ruokaa, jos närästyksen aiheuttajana on joku ruoka-aine.

Edelleen Manki köhii vetäessään pannassa, joten kävimme uudelleen näytillä. Nielun tilanne oli ok, nyt katsotaan onko nenäpunkkilääkityksellä vaikutusta. Samalla Mutku tutkittiin uudelleen. Lääkäri oli jo nielun painelun perusteella sitä mieltä, ettei koiralla voi ainakaan kovin pahaa äänihuulihalvausta olla. Ilmeisesti koiran pitäisi reagoida nielun paineluun. Nielu katsottiin ja helpotus oli melkoinen, kun äänihuulet liikkuivat normaalisti!!! Itse näin, joten tiedän sen varmuudella. :) Mutta, nielun alue oli kokonaisuudessaan erittäin punainen ja ärtynyt. Oletuksena on siis, että Mutkuakin närästää. Tylosin ja Losec hoitona, koska tilanne on kestänyt niin pitkään. Tällä hetkellä oletetaan, että koko tilanne on saanut alkunsa pahasta närästyksestä. Närästys on ärsyttänyt äänihuulia, jolloin haukkuääni on muuttunut. Keuhkokuvissa edelleen tiivistymää (?), muttei radikaalisti. Luultavasti alkuvuoden nielutulehdus on levinnyt jossain vaiheessa keuhkoihin. Mutkun haukkuääni alkoi syksyllä muuttua parempaan, jolloin annoin itselleni luvan toivoa muutosta tilanteeseen. Silti en olisi uskonut, että totaalinen muutos olisi mahdollista.

Nyt toki pohdituttaa, että miksi kahta koiraa närästää näin voimakkaasti? Pohtiessani oireiden alkamisaikaa olen tullut siihen tulokseen, että Mankillakin on ollut närästystä alkuvuodesta asti. Ensimmäisen kerran se köhi pannassa ollessaan meidän seuran talviepiksissä. No mitä sitten syötiin alkuvuodesta? Vähän milloin mitäkin. Kokeilimme Hauhaun nappuloita. Niitä kun on yllättävän paljon kehuttu, vaikka kyseessä onkin markettiruoka. Eka säkki syötiin hyvällä ruokahalulla. Toisen säkin kohdalla Manki kieltäytyi syömästä. Ahneelle koiralle epätyypillistä käytöstä. Samaan aikaan jossakin facen ryhmässä oli keskustelua, että mikseivät koirat enää suostu syömään Hauhaun nappulaa. Joku oli ollut valmistajaan yhteydessä ja sieltä oli vastattu, että kyseisessä erässä on valmistuksessa tapahtunut jotain ja maku on hieman eri. Mitään vaaraa ei ruuassa kuitenkaan ole. Meillä oleva säkki oli juuri kyseistä erää, joten roskiin meni loppu. Jos koira kieltäytyy syömästä, niin voisi olettaa, ettei ruoka ole ihan ok. Onko esimerkiksi joku niissä nappuloissa voinut ärsyttää vatsaa, jonka seurauksena närästys on alkanut? Vatsavaivoista tulee helposti kierre, mutta pitkältähän tuo aika kuulostaa. Toisaalta se, että kahdelle koiralle puhkeaa ruoka-aineallergia juuri samaan aikaan, tuntuu myös hieman kummalta. Tosin minun tuurilla sekin on mahdollista. Syksyllä kokeilin raakaruokintaa parin kuukauden ajan, eikä siitä ainakaan radikaalia apua ollut. Mutkun haukkuääni kyllä alkoi niihin aikoihin vahvistumaan, että ehkä se hieman helpotti tilannetta.

Nyt molemmat tosiaan syövät RC:n hypoallergiaa ainakin tovin. Sitten täytyisi päättää, että lähdenkö eliminaatiodieetillä etsimään sopivia ruokia vai koitanko palata tavalliseen nappulaan. Muita allergialle tyypillisiä oireita: rapsuttelua, piereskelyä, hiivaa ei mielestäni ole. Mutta katsotaan, kiirehän tässä ei ole mihinkään.

Melkoinen tilitys siis. Huh. Nyt aletaan Mutkun kanssa pikkuhiljaa treenailemaan aksaa. Kuis siistiä!!! Mankikin palaileen treeneihin tauon jälkeen. Jeejee, jos ensi vuodesta tulisi yhtään parempi kuin tästä, niin olisin kovin tyytyväinen. Onneksi elämässä on ihania ystäviä, jotka ovat jaksaneet kuunnella mun märinää ja pohdintaa. Kiitos Satu, ihan järkyttävän suuri tuki aina ja kaikessa. Samoin Marja, Mervi ja Kaisa. Noin muutamia mainitakseni. Toivottavasti sitä joskus pystyy korvaamaan sen avun ja tuen mitä on kavereiltaan saanut.

Josko joululomalla sais vaikka aikaiseksi päivittää kotisivut.

Kiitos myös superihanille ja aktiivisille kasvatinomistajille. N-pentueen Bono suoritti BH-kokeen reilun vuoden iässä ja tokon alokasluokkakin on korkattu. Koda suoritti syksyllä pelastuskoiraliiton haun peruskokeen. Mielettömän hienoa! M-pennuista Nala on saanut kolmosista ainakin pari hyppysertiä, Keke nousi kolmosiin ja Oiva kakkosiin. Neljä M-pennuista on myös käynyt luonnetestissä. Ja Keke korkkasi viestikokeetkin. Mutta ehkä niistä lisää siihen seuraavaan päivitykseen. :)