sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Nyt on sitten astuteltu ja oikein urakalla

Moa tosiaan astuteltiin tän viikon tiistaina ja keskiviikkona, vaikka edellis keskiviikon proge oli noin sairaan alhainen. Täällä maalla kun progetuloksen saamisessa menee pari päivää, niin ajattelin luottaa perus tärppipäiviin. Onneksi otettiin varmuudeksi keskiviikkona proget, joiden tuloksen sain perjantaina. No eihän se ollut kuin 1,1 ja pitäisi olla 5-10. Siinä sitten perjantaina pähkäilin, että mitäs hittoa. Terhin neuvosta soittelin sitten Mäntsälän eläinklinikalle ja ajeltiin sinne lauantaina ottamaan proget ja solunäytteet. Mä kun olin ihan varma ettei ne nouse tosta lainkaan! Palvelu oli kyllä niin hyvää, etten voi kuin suositella lämpimästi! Me saatiin alle puolessa tunnissa solunäytteen tulos, joka näytti hyvältä. Parissa tunnissa tuli sitten verikokeen tulos ja proge oli 5,3!!! Saatiin siis käsky astuttaa lauantaina ja sunnuntaina tai ihan viimeistään maanantaina. Onneksi Terhille ja Davylle sopivat pikaiset aikataulumuutokset, joten lähdettiin siitä suoraan posottamaan Vantaalle.

Astuteltiin Moa sitten lauantaina ja sunnuntaina. Kiitos vielä Elinalle pikaisesta majapaikan tarjoamisesta. On mulla sitten ihania kavereita. :) Nyt vaan kaikki peukut pystyssä, että saatais 3 tyttöä ja pari poikaa. ;) Tarkkoja nää toivomukset!

Nyt on kyllä emäntä tästä reissaamisesta niin poikki, että tenttiin lukeminen taitaa jäädä. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti