maanantai 26. maaliskuuta 2012

Kuvia ja kuulumisia kuluneelta viikolta

Viimeisen viikon aikana päivittäminen on jäänyt vähän taustalle. Pentuja ei ole tullut edes kuvailtua kovinkaan paljoa, vaikka juuri nyt pitäisi räpsiä kuvia päivittäin! Kasvutahti on sen verran huimaa. Vajaa viikko sitten pennut saivat sirut niskaan ja samalla testailtiin hieman toimintakykyä vieraassa paikassa. Reissun jälkeen siirryimme evakkoon vanhemmilleni, sillä pennuista lähtee niin kova meteli, etten halua kiusata kerrostalossa naapureita. Vanhempani lähtivät myös evakkoon pakoon pentuja, joten asustamme tällä hetkellä mukavasti omakotitalossa. Ensimmäiset ulkoreissut on myös tehty. Päivittäin käymme pihalla 4-6 kertaa. Ulkoilu vähentää mukavasti tuon siivoamisen määrää. Sunnuntaina kävimme pentutestauksessa Oripäässä Ylisen Eevalla. Oli mukavaa saada toistamiseen kehuja hyvästä pentueesta. Kaikilta löytyi todella kivasti taistelutahtoa ja muutenkin vaikuttivat varsin toimivilta harrastuskoiran aluilta. Suuria yllätyksiä ei tullut, mutta pieniä kylläkin. 


Aarni alle 6vkoa




Aarni vajaat 7vkoa




























































Jytky alle 6vkoa
Jytky alle 7vkoa

Sisu ja Jytky




Moaakin kiinnostaa!

Mango alle 6vkoa

Mango alle 7vkoa

Lempipaikassa


Mango ja Nixan reinot


Mokka linssiluteena


Kuvaa mua!

Mokka alle 6vkoa


Sisu


Mustajalka


Mokka ja Mustajalka
Mustajalka

Mango ja Sisu

Sissi alle 6vkoa

Sissi alle 7vkoa


Sisu ja Mango

Sisulla jalat ristissä

Pihalla on niin ihmeellistä...
Sisu

Sisu





Tältä näytetään ulkoilun jälkeen

Täytyy kyllä tunnustaa, että mulla menee totaalisesti hermot tällä bloggerilla kuvien lisäämiseen. En tiedä toimisko paremmin jos olis parempi nettiyhteys, mutta nyt on ainakin niin älyttömän hankalaa. Huoh. Joku fiksumpi systeemi kuville olisi varmaan hiukan helpompi.

Jaaha jos lisää kuulumisia sitten vaikka huomenna. Tähän kuvien lisäilyyn meni taas pari tuntia, joten nyt muihin hommiin.

2 kommenttia:

  1. Juu kiitos "live-esittelystä"...auttoi Toffo ikäväänkin! Se pulska ja se "koirakiusattu" on mun suosikkeja. -nixa-

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia, Taneli jo kyselikin et onko uusia! :) mä taas odottelin kuulumisia pentutestistä, mikä ilmeisesti meni odotetusti, hienoja pikku pentusia kun ovat :) ja kiva et ootte päässy valtaamaan omakotitalon, ei tarvii varoa naapureita :D tää blogspotin kuvanlisäyssysteemi on ihan kamala jos pitää laittaa paljon kuvia, meni usein mullakin pentukuvien kanssa se pari tuntia, eli yöllä sitten kun muuten ei ehtinyt..-Johanna-

    VastaaPoista