Viime viikonloppu ei mennyt miltään osilta niin kuin olin ajatellut. Jouduimme yllättäen vaikean päätöksen eteen varhain sunnuntaiaamuna. Toffo oli yllättäen mennyt yöllä huonoon kuntoon, eikä ollut muuta vaihtoehtoa kuin saattaa rakas ystävä viimeiselle matkalle. Toffon tasapainoelimessä oli jokin vika ja sen takajalat eivät kantaneet. Myös silmät vilkkuivat pakonomaisesti sivusuunnassa ja kulmat räpsyivät. Eläinlääkäri veikkaili halvausta tai kasvainta. Vanhoilla koirilla oireet saattavat johtua ihan rappeumasta, mutta eivät silloin tule näin yllättäen. Hoitoa ei niin vanhalle koiralle enää ollut mielekästä kokeilla, koska vaivaa ei pystyisi parantamaan. Kovin äkkiä pelätty tilanne tuli eteen. Vielä lauantaina isäni oli käynyt Toffon kanssa pitkällä lenkillä. Toisaalta olen onnellinen, että Toffo eli loppuun asti ilman oireita ja sai nauttia elämästään. Olin varma, että ensi kuussa juhlisimme 14-vuotis syntymäpäiviä. Yllättävän hyvin poismenoon osaa suhtautua kun tietää, ettei vaihtoehtoja ollut. Oli viimeisen palveluksen aika.
Toffo on opettanut minulle ja meille kaikille niin paljon. Se on ollut osa elämääni ala-asteelta saakka ja kuunnellut monet murheet. Yhdessä tutustuimme koiramaailman saloihin ja moniin uusiin ihmisiin. Olen ikuisesti kiitollinen kaikista niistä hienoista hetkistä joita koimme yhdessä. On totta, että vain yksi on ensimmäinen. Ikävä ei varmasti katoa koskaan. Kiitos kaikesta rakas Toffo, kaunista taivasmatkaa. Vielä me tavataan!
 |
| 23.4.1998-18.3.2012 |
Voi surkujen surku. Kauheasti voimia ja suuret osanotot ♥
VastaaPoista